Sisältöön Sivun ylälaitaan Sivukartta Palaute Tulosta
 
 
 
 
 

KAIRALA-PÄIVÄT

Erilaisia kylätapahtumia, kuten karjanäyttelyitä, hevospäiviä jne. sekä ohjelmallisia iltamia Kairalassa on pidetty maamiesseuran perustamisesta 1910-luvulta lähtien. Juhliminen vilkastui, kun maamiesseuran yhteyteen perustettiin naisosasto v. 1934. 

jaakkolassa

Väkeä tilaisuuksissa oli runsaasti. Siitä osoituksena on vanha valokuva Jaakkolassa pidetystä keäjuhlasta välirauhan aikana. Kuvan on ilmeisesti ottanut kairalalainen valokuvaaja August Ollila.

50-, 60- ja vielä 70-luvulla vietettiin Kairalassa joinakin vuosina myöhäiskesän Elojuhlia, jotka vuodesta 1983 lähtien muuttuivat heinäkuulla pidetyiksi Perinnepäiviksi ja 90-luvun alkupuolella alettiin niistä käyttää nimeä Kairala-päivä. Seuraavassa muutamia poimintoja Kairala-päivistä.

  

1987

silta

Kitisen silta vanhan lossin paikalla. Vuonna 1987 oli Kitisen sillan vihkiminen. Osa juhlaväestä taivalsi Kajastuksen talolta juhlapaikalle perinnekulkueena. Sillan vihkiäispuheen piti pääjohtaja Jouko Loikkanen. Klikkaa kuvia siltajuhlasta.

1992

    

Vuonna 1992 oli teemana hevonen. Kajastuksen talon pihalle koottiin kylältä vanhaa hevosvetoista työ- ja ajokalustoa näytteille. Sisätiloissa oli laaja valokuvanäyttely paikkakunnan ravi- ja muusta hevoskulttuurista. Myös hevosaiheista maalaus- ja puutaidetta oli esillä sekä Saunavaaran kuuluisan Hipon kuninkuusloimi ja kilpa-ajovaljaat.

 

1993 ja 1994



Kahtena peräkkäisenä kesänä Kairala-päivää vietettiin vanhan arvorakennuksen pihapiirissä. Edellisellä kerralla aurinkoista heinäkuun päivää juhlittiin Marttiinin pirttikahvilan perustamisen merkeissä ja jälkimmäisellä kerralla talon toisen pään, museopirtin avajaisten merkeissä. Museopirtin avaus suoritettiin juhlavasti leikkaamalla sinivalkoinen nauha. Kauko Martinia avustivat Maila Pyhäjärvi ja Elisa Lakso. Jouko Lindfors (valokuvaajan takana) säesti toimitusta tuohitorvella.

 

1995

Kairala-päivän teemana 1995 oli kylän koulutoiminta, jonka alkamisesta tuli kuluneeksi 90 vuotta. Syksyllä 1905 Keskitalon pirtissä käynnistyneen kansakoulun oppilaat luokkakuvassa. Kuvauspäivänä useampi oppilas, harmi kyllä, on ollut poissa koulusta. Liekö syynä syksyn sadonkorjuutyöt? Oikealla opettaja Kaarle Sixtus Falck, joka muutti Kairalaan tultuaan sukunimensä Alaksi. Oviaukossa puoliso Saara Katriina.

Yksityisten vuokrapirteistä siirryttiin omaan koulurakennukseen v. 1926.

  

2001

Koulutoiminta Kairalassa päättyi v. 1998. Tyhjillään olleen koulun vuokrasi matkailu- ja taidetyöpajakäyttöön virolaissyntyinen Taio Olsbo v. 2001. Samana vuonna juhlittiinkin Kairala-päivää koulun pihapiirissä Taion yrityksen Tabitan kunniaksi. Sopivasti päivää juhlistamaan oli valmistunut hulppea katos lahjoituksena saadun museoveneen säilytystä varten. Tosin juhlan ajaksi venevanhus siirrettiin taka-alalle ja näin katos toimi paremmin ohjelman esitysareenana.

 

2009

Viime vuosina juhlan kohokohtina ovat olleet kylän oman näytelmäryhmän, Kairalan Köppänöiden, piennoisnäytelmät ja sketsinomaiset tuokiot.  Kuvassa presidentti Kekkonen on tullut kylään Syrjäkulman taloon ja läikäyttää vahingossa kahvia pöytäliinalle ja sen jälkeen kohta isäntäkin. Emännän mitta tulee täyteen ja hän tuhahtaa hiljaa: "Siinä on toinen tohelo."  Viikon päästä Kekkonen lähettää emännälle uuden pellavaisen pöytäliinan. Mukana on sievä kortti, johon tarkkakuuloinen Kekkonen on kirjoittanut tapansa mukaan ilkikurisesti: "Emännälle paljon kiitoksia siltä ensimmäiseltä tohelolta!"

  

2010

Juhani ja Viljo tuomareina

Päivä oli lämmin ja tyyni. Juhani ja Viljo valmiina tuomaroimaan kettingin- ja nuolenheittoa.

jussi leinonen esittelee kuviaan

Kairalasta lähtöisin oleva Vuoden lehtikuvaaja Jussi Leinonen toi valokuvanäyttelynsä Kajastukselle ja esitteli sen hauskasti  yleisölle.

kokoustajat

Näytelmäryhmä Kairalan Köppänät piti maamiesseuran kokouksen, joka pohjautui vuoden 1922 pöytäkirjaan. Kokous huipentui päätökseen pitää iltamat  Vaaran Matissa lainakirjaston kirjallisuuden kartuttamisen hyväksi. 

Viulisti

"Iltamissa" oli viulunsoittoa, laulua, runo, kairalalainen tarina ja arvoitus, jossa kysyttiin yleisöltä: Mikä ero on paistinpannulla ja naisen kämmenellä? Vastaus jääköön lukijan arvattavaksi. Lopuksi hypittiin polskan tahdissa sinne ja tänne. 

maakuntalaulu

Kotiseutuhenkinen juhla oli hyvä päättää maakuntalauluun.

Katso lisää kuvia vuoden 2010 Kairala-päivästä kuva-albumista .

 

2012

Välivuoden jälkeen oli jälleen täysi tuvallinen Kairala-päivän viettäjiä. Päivään kuului mm. perinteisiä kilpailuja, lohikeittoa, juhlapuhe ja Kairalan Köppänöitten näytelmä.

Näytelmän Kadonneesta lompakosta kirjoitti Kari Tallavaara. Aiheen hän oli saanut jo edesmenneeltä kertojalta Kauko Martinilta, jonka isoisän isä Mikko Martin oli seutukunnan kuuluisa selvännäkijä. Vasemmalta lukien Amerikan vieras (Kari Tallavaara), isäntä (Ahti Kiiskinen), naapuri (Assari Salmela) ja Mikko (Juhani Jaakkola)

Vuostimoon oli tullut Amerikan vieras ja tapausta tietenkin juhlittiin "viskin" voimalla. Amerikan vieras, jonka juuret olivat Vuostimossa, ei amerikkalaiseen tapaan malttanut olla leuhkimatta, kuinka iso ja paksu lompakko hänellä oli. Ja kuinka ollakkaan, illan edetessä lompakko oli kadonnut kuin tina tuhkaan. Lähdettiin kysymään neuvoa Kairalasta Marttiinin Mikolta, tietäisikö hän, mihin lompakko oli hävinnyt. Ja Mikkohan tiesi - viskipulloon katsomalla - että lompakko oli ompelukoneen loovassa. Talon toisella kymmenellä oleva poika oli nähnyt, että lompakko oli pudonnut sykkyräisen maton päälle, josta hän oli vaivihkaa ottanut sen "talteen" ompelukoneen loovaan.Vähällä oli, ettei pojalle tulleet tupenrapinat.

 

 

2013

Kajastuksen hulppea sali oli taaskin ääriään myöten täynnä Kairalapäivän juhlijoita. Eikä suotta, sillä ...

 

  

Kairalan oma poika, kirjailija ja HS:n kulttuuritoimittaja Juhani Karila piti juhlapuheellaan yleisöä hyvällä tuulella. Tilaisuuden päätteeksi hän myös esitteli esikoisteostaan Gorillaa, jota halukkaat saivat myös ostaa kirjailijan omakätisellä nimikirjoituksella varustettuna. 

 

2014

Kairalapäivän "Metrotytöt"  Elina, Julia ja Sonja lauloivat niin ihanasti, että ...    Säestäjänä oli Tapsa. 

 

Tämänkertainen Kari Tallavaaran kirjoittama pienoisnäytelmä oli nimeltään Rojekti. Lapsenlapsi on tullut kaupungista mummolaan. Lankavyyhtiä pidellessään hän rupeaa kyselemään isovanhemmiltaan, millainen tämä kylä oli ennen. Ilmenee, että paljon on muuttunut entiseen verrattuna eikä vähiten huonompaan suuntaan. Lapsiakaan ei ole enää kuin neljä! Jotakin pitäisi tehdä, jotta suunta saataisiin muutettua.

 

Päätetään panna pystyyn kylän kehittämishanke. Projektipäällikkö Erkki Etukeno teettää kyläläisille nelikenttäanalyysin ja sen pohjalta valaa uskoa kyläläisiin ja päättää seuraavaan kokoontumiseen kutsua oikein erityisasiantuntijan. Istumalihakset kokoustajilla olivatkin jo sopivasti puutuneet, kun Etukeno napsautti salkkunsa kiinni ja poistui tyytyväisenä yöttömään yöhön. "Saas nähä, tulleeko tämä kehittämishanke yöunihinki", tuumii isäntä puolisolleen nukkumaan pantaessa.

Kohta kuuluukin kamarista tasainen kuorsaus ja isäntä näkee unta eityisasiantuntijasta, joka on tullut kertomaan, miten kylä nostettaisiin uudelleen jaloilleen.

 

Ertyisasiantuntija Nuppu Nännilällä Navettasäätiöstä on valmiiksi mietitty suunnitelma yhteisnavetasta, jossä lypsettäviä olisi mieluummin 400 kuin 200 EU-direktiivitkin huomioon ottaen. Mutta mistä löytyvät pääomat ja onko kylässä sitä paljon peräänkuulutettua yhteisöllisyyttä - niin ja osaamista, kyselivät kyläläiset. Isäntä esittikin kohteliaasti innostuneelle Nännilälle, että jätettäisiin hanke hautumaan. Helsingistä asti tullut ja lentokentällä perusteelliseen ruumiintarkastukseen joutunut karjatalousneuvos tunsi nyt suurta turhautuneisuutta, melkeinpä petetyksi tulemista. "Kestää sitä ideoida tämmöisten horiskojen kanssa! Hyvästi!"

Aamulla herättyään mies tuumi vaimolleen, että tulihan se kehittämishanke uniinkin. "Aivan hassu se oli. Kerron sen sitten kun juuhan kahavit."

 

Rooleissa olivat  Oona Keränen lapsenlapsena,  Assari Salmela ukkina / isäntänäPäivi Romo mummina / emäntänä,  Ahti Kiiskinen projektipäällikkönä,  Marja-Sisko Tallavaara erityisasiantuntijana,  Juhani Jaakkola kyläläisenä ja Kari Tallavaara kyläläisenä.

 

Mieliä kohottavan juhlapuheen piti Lappilaiset Kylät ry:n puheenjohtaja Heikki Tuomi-Nikula. Juhlapuhe on luettavissa Lappilaiset Kylät ry:n sivulla puheenjohtajan palstalta.

 

2015  

Huuliharput ja laulut raikasivat muistelusten lomassa 50-vuotiaalla Kajastuksen talolla

 

Yleisöä odottelemassa juhlan avausta.

 

     Kesän kohokohta Kairalassa on jo pitkään ollut oman kyläpäivän vietto. Niinpä nytkin Kairala-päivän kunniaksi nostettiin siniristiliput salkoihin ja kokoonnuttiin Kajastuksen talolle ottamaan yli satapäinen vierasjoukko vastaan ja juhlimaan.
     Juhlan avasivat nuorella reippaudella serkukset Oona ja Veera. Kari Tallavaaran pitämän juhlaesitelmän aiheena oli tanssikulttuurin vaiheet Kairalassa eri aikoina. 1900-luvun alkupuolen nurmikko-, riihi- ja pirttitansseista siirryttiin heti sodan jälkeen lavatanssien aikakauteen. Kattamaton lava nykyisen seurantalon ja maantien välissä oli tullut vaarallisen lahoksi 10 vuodessa, jolloin ensimmäinen Kajastuksen talo olikin sopivasti valmistumassa.
     50-luvun lopun esiintyjistä tunnetuimpia olivat Olavi Virta, Erkki Junkkarinen, Metro-tytöt, Annikki Tähti, Vieno Kekkonen ja Unto Mononen. Noihin aikoihin Kairalassa oli omakin, Rahad Boys -niminen yhtye, jossa Vili Sorvali toimi pianistina, Markku Talvensaari ja Kalevi Vaara hanuristeina, Jouko Lindfors viulistina ja Maire Sorvali "rumpalina". Mairen rummut olivat kylläkin tamburiini ja helistimet.
     Seurantalon tuhoutuminen tulipalossa tammikuussa 1961 oli kyläläisille suuri järkytys. Valtava määrä talkootuntejakin valui savuaviin raunioihin eikä kylän yhteistä kokoontumispaikkaa enää ollut.
     Ennen nykyisen talon valmistumista käytiin tanssinnälkää tyydyttämässä Sodankylässä. Tietenkin tanssimalla otettiin myös uusi uljas talo käyttöön 1965. Senkin pystytys oli jälleen oiva näyte kyläläisten sinnikkyydestä ja talkoohengestä. Esitelmän lopuksi Tallavaara totesi, kuinka Kajastuksen talo ja tanssit ovat olleet ja ovat edelleenkin tärkeä osa kairalalaista identiteettiä ja siitä kylässä ollaan myös ylpeitä
     Tämän jälkeen taloa muistettiin kyläseuran toimesta kukkasin ja kunta lahjoitti taulun. Kesäisen maisema-akvarellin oli maalannut taiteilija Eeva-Liisa Polso. Taululla tulee olemaan paikka Kajastuksen salissa.
     Niemettärien ja Tapio Uusitalon esittämät laulut saivat yleisön hartaalle mielelle. Aivan haltioissaan oli yleisö huuliharpun soiton tuoreen Suomen mestarin Eero Perttusen vauhdikkaista esityksistä, joita säesti Eeron puoliso Sisko.
     Juhlassa nähtiin lasten piirtämiä ja värittämiä lemmikkejä, jotka nopeasta aikataulusta huolimatta olivat taidokkaasti tehtyjä. Kuultiin Juhani Jaakkolan tarina Poro-Kustista eli Kustaa Keskitalosta. Tuon ahkeran ja laatutuumaisen miehen elämää ohjasivat myös enteet.                                                                         Toinenkin vanhan kansan persoona, Erland Mettiäinen, oli oikein "ihka elävänä" Kajastuksen näyttämöllä. Hän kertoi haastattelijalle, kuinka hän Askassa parkaisi ensi kerran 1866. Silloin oli ensimmäinen nälkätalvi.                                                       P ikkupoikana Lanteri tuli äitinsä mukana pysyvästi Kairalaan, jossa kuulemman syötiin nälkävuosinakin petun sijasta oikiaa leipää. Nuoruudessaan Lanteri kävi neljä kertaa Ruijassa ollen siellä Jäämeren viskuumiehenä eli kalastajana pisimmillään 3 vuotta yhtäjaksoisesti.                                                 Iän karttuessa Lanterinkin elämä tasoittui. Hän kanniskeli postia ja harjoitti kyläräätälin ammattia. Pyhäisin hän pani parhaat päälleen, kerran jopa Ameriikan paketissa tulleen frakinkin. "Mutta kun ne riethat nauro ja kyselit, että onko Lanterilla asiat kunnossa, niin kothin tultuani viskasin sen suutuspäissäni komeron loukhon. Vaikka kyllä se oli silti hienon näkönen ja siinä oli Ameriikan hajukin. Liekkö vain ollu jollakin milijunäärillä päällä?"                                                                          93-vuotiaaksi elänyt Erland Mettiäinen oli myös melkoinen sanaseppo ja halusi mielellään myös esiintyä. Niinpä hän lopuksi laulaa rallatti sepittämänsä pikkutuhman sottiisin. Pikkutuhmia sutkauksia päästeli suustaan myös juhlan mainio juontaja Assari Salmela.  

 

 

 

 

Veera ja Oona avasivat Kairala-päivän juhlan reippain ottein. Saivat yleisöltä mahtavat aplodit. 

               

                               Maijan hieno työ on valmis - tuumii velipoikakin.
 

  

Niemettäret ja Tapsa virittivät hartaan tunnelman saliin.

 

Eeron huuliharppumusiikki Sisko-vaimon säestämänä sai salintäyteisen yleisön hurmokseen. Ja eikä ihme, sillä lavalla oli huuliharpun soiton tämänvuotinen Suomen mestari.